Tartu 6 - 8.10.2006
Sisäsoudun SM 2000m 29.1.2006
Sisäsoudun SM-kisat Töölön kisahalli, Helsinki 29.1.2005
TAS:n kisamatka Tarttoon 7.-9.10.2005
Turun akateemisten soutajien harjoitus- ja kisamatka Milanoon 2.-11.4.2005
Svet och töj 2005 - Kädet, selkä, jalat, jalat, selkä, kädet...
Soutajat Italiassa 2005
Soutaen maailman ympäri (2005)
Otteita soutajan päiväkirjasta - eli TAS-ÅAR:n harjoitus- ja kilpailuleiri Italiassa 04
Nordisk Studentkapprodd 2004 Turku: Soudun Suomi-Ruotsi-maaottelu?
I-Lan 2004 Taiwan: Aasialaista kulttuuria ja hopeanhohtoista yliopistosoutua Taiwanissa
Uppsala 11.-14.9.2003: Soudun pohjoismaiset opiskelijamestaruuskilpailut Uppsalassa 13.9.2003
Milano vår 2003: Il canottaggio en Milano 5 – 14.4 2003

Tartu 6 – 8.10.2006
En studie i vårdslös alkoholkonsumtion och allmänt störande beteende

6.10
Det begav sig iväg mot Helsingfors vid 11-tiden på fredagen den 6:e oktober. Efter att båtarna sedan lastats om vid ARK:s roddskjul började en samling förväntansfulla och något borttappade roddare samla sig i Jet Line terminalen. Nesteen Soutajat litade starkt på sin förmåga och bestämde sig för att inleda vätsketankningen redan i terminalen. Inom Turun Akateemiset lyckades vi ännu vid det här laget hålla disciplinen vilket visade sig vara ett förträffligt drag med tanke på morgondagens tävling. Båtresan förlöpte synnerligen smärtsamt. Vi teoretiserade om huruvida intag av alkohol möjligtvis skulle neutralisera sjögången men vi lät oss inte vikas. Väl framme i Tallinn återstod endast den långa bussresan till Tartu. Till en början var stämningen i bussen nedtonad. Frestelsen tog till slut överhanden och efter bunkring vid ett rastställe började vi stifta bekantskap med det lokala sällskapsspelet Saku. Våra sinnen blev genast molnfriare. Herr Sankinen ansåg att läget var ypperligt för att förtälja några (läs otaliga) glödlampsvitser. Detta upptåg mottogs med varierande älskvärdhet.

Då vi anlände till Tarto gick vi och fyllde kistan på en utomordentlig italiensk restaurang. Vi var i hög grad belåtna då maten var utsökt och notan anspråkslös. Sedan sände vi vår tränare Noel och team manager Tuomas ut på stan för att rekognosera medan vi andra gick till hotellet för att vila och samla krafter inför morgondagen. Noel och Tuomas skötte sitt hedersuppdrag på lovvärt sätt och återvände regelrätt till hotellet vid sjutiden på lördagsmorgonen.

7.10
Vi vaknade upp pigga och krya. Att en grov överförfriskning hade ägt rum dagen innan inom de finska motståndarlagen avslöjades dock på långt håll. Deras bakfulla, plågade tillstånd förvärrades ytterligare av att det ösregnade, precis som det gör på varje riktig roddtävling. Inom vårt herrlag hade vi däremot ett helt annat bekymmer. Vi hade nämligen endast sju roddare. Som tur löste problemet sig då vi fick estnisk förstärkning. Det var inte heller till skada att denne est hade tio års erfarenhet i båten. I tävlingen lyckades vårt herrlag knipa bronspengen och slog därmed alla finska lag. Våra damer kom på en hedersvärd fjärde plats. En ny erfarenhet för mig var att tränaren kom och bjöd på öl direkt efter racet.  

På kvällen intog vi välförtjänd mat och dryck på den bankett som ordnats för oss. Få hade riktigt räknat med en så rigorös tillställning och vi kände oss en aning vardagligt klädda. All ängslan var dock snabbt förglömd då vi fokuserade på att maximera vår onykterhet. Vår käre tränare och team manager hade som sagt inlett bekantskap med stadens nattliv kvällen innan och kunde därmed sedan ledsaga oss vidare till de mest besynnerliga nattklubbar. Under kvällen inträffade en hel del incidenter vilka jag varken kan eller vågar gå mera in i detail på i denna text. Allt förslöt sig dock lyckligt och det enda som vi fortfarande grämer oss över är att vi inte lyckades lossa den där gatuskylten som varnade för saxofonspelare.

8.10
Vi vaknade inte upp pigga och krya. Det var dags att börja bege sig hemåt. Den långa svettiga bussfärden till Tallinn förgylldes dock något av att herr Sankinen drog sina glödlampsvitser i repris. Ett par nya glödlampsvitser diktades även ihop på Nestes bekostnad. Igen var mottagandet varierande älskvärt. Framme i Tallinn gjorde vi diverse inköp och steg sedan ombord på båten. Denna gång hade vi möjlighet att pröva våra tidigare förmodade hypoteser om huruvida alkoholkonsumtion utjämnar de balansvårigheter som orsakas av sjögång eller ej. Resultatet visade sig vara negativt.

Alla goda ting tar någongång slut. Så gjorde även denna strapats. Nu är den blott ett minne som kommer och hälsar på ibland och sätter ett leende på mina läppar.

Lars Granvik

Till början

Sisäsoudun SM 2000m 29.1.2006
eli Sadismia ja Masokismia Concept2 soutulaitteella

Joku asiaan perehtymätön saattaisi luulla, että ergo-SM:ssä on kysymys kireistä asuista, sitomisesta, läähättämisestä ja kiduttamisesta. Hän ei olisi väärässä – juuri sitä sisäsoudun SM-kisat merkitsevät. Soutajat (= trikoopervot) sitovat itsensä vertaansa vailla olevaan nykyaikaiseen kidutusvälineeseen, C2 sisäsoutulaitteeseen, ja kiduttavat itseään kilvan. Koko touhulle ei ole taloudellista kannustinta(1), vaan motivaatio kumpuaa kilpailuvietistä, kunnianhimosta sekä itsensäkiduttamisen ilosta. Väärä tapahtuma tervejärkiselle kansalaiselle, mutta juuri oikeat bileet Jouni Saarelle, J-V Saarelalle, Markus Ilmariselle, Andreas Westerlundille ja Matti Högmanille, Turun Akateemisten Soutajien apinadelegaatiolle. Tällä kokoonpanolla lähdimme siis Töölön kisahalliin, Helsinkiin.

Sisäsoudun SM-kisat eroavat arkisemmista SM-kinkereistä ainakin kahdessa suhteessa. Ensinnäkin koodisanaa, jolla kidutus keskeytetään, ei ole. Toiseksi osanottajina on yksinomaan supersankareita. Henkisistä ja fyysisistä supervoimista todistaa kisan huikea taso: päivän aikana tehtiin yhdeksän uutta Suomen ennätystä (ja tähän ei ole laskettu epävirallista hyvän meiningin Suomen ennätystä, johon Turun Akateemiset Soutajat ylsivät(2)). Kunnioitusta herättävänä kuriositeettina voidaan tässä yhteydessä mainita Stig-Olof Westerholmin Suomen ennätys sarjassa Miehet 70-79v kevyt, aika 07:41,5. Stig-Olof on omaa luokkaansa supersankarienkin keskellä, mutta myös apinadelegaation jäsenet kykenivät spektaakkelinomaisiin supersankarisuorituksiin käsittämättömistä paineista huolimatta. Urhoistamme J-V kidutti itsensä 10. sijalle sarjassa Miehet 19-29 avoin 2000m; Jouni piiskasi itsensä 5. sijalle sarjassa Miehet 19-29 kevyt 2000m ja sarjassa Joukkue Apinat 1000m selviytyivät neljänneksi J-V, Markus, Andreas ja Minä. Tuuletuksiin siis olisi ollut aihetta, mutta rankan session jälkeen pakarat olivat sen verran kipeät, että ei pystynyt. Sitä paitsi kunnon supersankareina emme ole taipuvaisia rehentelyyn. Sydämissämme kuitenkin kunnian pasuunat pauhasivat.

Supersankarit menestyvät enimmäkseen supervoimilla ja jäyhällä asenteella, mutta myös onnea tarvitaan. Turun Akateemisten Soutajien ei tarvitse olla huolissaan, sillä myös tuuri on puolellamme. Fortuna viestitti myötämielisyyttään ja myönsi Jounille arvonnassa urheiluravinnepussin(3). Kyseessä ei kuitenkaan ilmeisesti ole sellaiset vitamiinit, jotka saavat vaikka parran kasvamaan saksalaiselle naiselle. Se on tietysti sääli, sillä Jounin heikko parrankasvu on ollut yleinen pettymyksen aihe. Epäilemättä voitto oli silti tervetullut yllätys Jounille.

Kaiken kaikkiaan kisoissa siis oli aivan ylipäällikkö-meininki. Olen todella iloinen, että päätin taas osallistua. Myös seuramme edustajien hieno menestys lämmittää mieltä. Lopuksi vielä pari sanaa niille, jotka eivät vielä ole sisäsoudun SM-kisoja kokeneet ja jotka mahdollisesti harkitsevat ensi (tai jonain muuna) vuonna osallistumista: kipu on vain hetkellistä, mutta kunnia on ikuista; supersankari on se, joka vastaa haasteeseen henkseleitään paukutellen.

Matti ”Hoo” Högman

tulokset ja kuvia SM-kisoista löytyy Vuoksen Soutajien sivuilta: www.vuoksensoutajat.fi

Till början

Sisäsoudun SM-kisat
Töölön kisahalli, Helsinki
29.1.2005

1. laulu: Alkusanat

Pakkanen pihalla paukahteli,
veden valkeeksi vaimensi.
Pimeys peitti Pitkäsalmen,
uneen Uittamon ujelsi.

Kääntyi kelkka Kuppikselle,
loittoni loiske laineiden.
Soutulaitteet siitä saakka
ampaisseet armoa anellen.

Katkas kiva kisamatka
hallikauden hikisen.
SM-lähdöt ergometrin,
vieterin vakiovastuksen.

Paikka: Töölön kisahalli,
huone hulppea Helsingin.
Siellä koneet kentän kattoi,
suojakuvuin sinisin.

Tonnin kisa edess' oisi,
matka mainio murjoa.
Yksinään ei työmaa taittuis:
neljä nykisi narua.

Tavoitteena maaliin saakka
rinta rinnan on rykäistä.
Iskeä inha ilmanvastus,
vetää vorteksi vehkeestä.

Yksi on taas pukukoodi:
polyester paikkoja peittelee.
Väreinä tutut musta ja oranssi
näköhermoja runtelee.

2. laulu: Kisan kulku

Niinpä neljä kahvaan tarttui,
näppinsä kumille kiepautti.
Pulma päässä pyörähteli,
perhonen pötsissä pakersi:

"Mikä oisi alkuvauhti,
splitti sopivin saavuttaa?
Liika hidas ei sais olla:
lopussa nouse ei kuitenkaan."

Lipes lauma liikkumahan,
kvartetti kisaan karautti.
Startti siivet selkään iski,
veret virtaan vyörytti.

Katse kiinni mittarissa
silmä splittiä sivellen.
Matkavauhti pitäis löytää,
tempo tarpeeksi totinen.

Siinä meni puolimatka:
voiton puolella vaatimus!
Henki haukkoo, happi loppuu;
reisiä repii rasitus.

Lisää voimaa vielä jostain,
tahti ainakin taivaisiin.
Tunnu vaan ei tehoavan,
vaikka villinä vispattiin

Happo heikon hidastuttaa,
laktaatti lihassa lainehtii.
Potkun pakolla pyöristyttää,
kumii kun on kintut niin.

Päässä pyörii painajainen:
"Näinköhän edes maaliinkaan?"
Huutaa kuoro kavereiden,
kannustaa kovaa kiskomaan:

"Kolmekymment' vetoo enää!
Pakko nyt paremmin ponnistaa!"
Joukkueen eteen viimmattu vääntö:
yritys yhteen kun ynnätään.

Viimein maali vastaan tulee,
kisa kiivas on takana.
Lupa penkki pysäytellä,
kaatua kasaan kuolleena.

Otsa painuu polvee vasten,
posket punaiset puuskuttaa.
Tuskin vielä jalat kantaa.
Hetken kai tässä voi hengähtää?

Viimein nousee katse ylös,
screeniä suttuista sammaltaa.
Mikä oli loppuaika?
Jäätiinkö muitten selän taa?

3. laulu: Lopputulokset

Ensin nykäs neitokaiset.
Matkansa mätti menemään
Laura, Aino, Marjis ja Maija;
sijoitus kipusi kahdeksaan.

Sitten oli poikain vuoro.
Koneensa käyntiin kurautti
Tero, Kari, Andreas ja Antti.
Kannustus kaikkia siivitti.

Viimein laukes ykköstykki,
kiskojat kaikkein kovimmat.
Jouskari, Matti, J-V ja Moppi
Nesteen kakkosta nopeemmat!

4. laulu: Johtopäätökset

Ei kisat aivan putkeen menneet,
perinne paha piteni.
Ois jo kesä, tyyni päivä:
jopa meno muuttuisi!

Käteen jäi vain kuiva yskä?
Tunnelma tubiosaston?
Kokemusta sai kyl' tästä:
vaaksan viisaampi taas on.

Sai myös Matti makupalan,
punttisian pikkelssin.
Hän kun voitti arval' kassin
tuhannen kilokalorin.

5. laulu: Ergojen tarina

Mistä lienee tullut ergo,
Vihtahousun virveli?
Jotain kertoo pikkujuttu,
joka viimeksi vilahti:

Lopuks halkes hallin pohja,
parketti pystyyn pärähti.
Kolke kaikui kellarista,
rasvatta rattaat rahisi.

Nousi ylös rautakallo,
metallipeto mittavin.
koneet kiskoi kitusiinsa
karjan kokosi kotihin.

Pois jo painui petoinensa,
mikä liene mokoma.
Yksi kuiten' irti pääsi:
jollain nyt lemmikki kotona.

6. laulu: Post Scriptum

Oli paikal' filmimieskin,
kolmosen kaveri kuvasi.
Tulosruutuun? Mitä vielä:
kymppiuutiset keveni!

Kari Härkönen

Till början

Kaheksapaatide Sügisregatt
---           
TAS:n kisamatka Tarttoon 7.-9.10.2005

Taustaa

Kisakausi päättyi vuonna 2005 moneen kertaan saunottuihin Aurasoutuihin. Paitsi että ei loppunutkaan. Kesäisten kirittäjiemme Nesteen Soutajien kautta saimme kuulla Tartossa järjestettävistä jokasyksyisistä kahdeksikkokilpailuista. Pelkän kilpailun lisäksi tarjolla olisi siis maailmankatsomusta laajentava kulttuurimatka Viron tuhatvuotisiin kaupunkeihin. Luvattiin lähteä mukaan.

Osoittautui, että emme olleet lähdössä Nesteen kanssa suinkaan kahdestaan. Lisäksi Suomenlahden kylmemmältä puolelta oli lupautunut mukaan Tako Tampereelta ja ARK Helsingistä. Muut suomalaisjoukkueet osoittautuivat olevan jo kokeneita Tarton-kävijöitä.

Suomalaiset kisakokoonpanot olivat kaikki enemmän tai vähemmän kokoelmia tämän kesän aktiivisista kisailijoista täydennettynä vanhoilla jarruilla ja tuoreilla noviiseilla. Meidän osalta keskityttiin täydentäjissä yllättäen lähinnä noviisilinjalle. Joukkueiden välillä käytiin lähdön alla myös kansallista lihakauppaa, jonka perusteella saimme ujutettua agentteja niin ARK:n moottoriin kuin Nesteen peräänkin. Vaihtarina ARK täydensi tyttöjen veneen kolme tyhjää paikkaa.

Kisa

Itse kisa kauhottiin Tarton läpi virtaavalla Emajoella. Joki oli noin Aurajoen kokoluokkaa tai kapeampi. Vesi pulppusi yhtä kristallinkirkaana kuin valitussa verrokissa ikään, mutta poikkeavasti tämä massa liikkui muutenkin kuin diffuusion voimalla. Perämiehen panos korostui mutkaisella ja virtaisella baanalla, joka oli vieläpä huomattavan pitkä: 5600 m miehillä ja 3800 m naisilla.

Kisa toteutettiin väliaikalähdöin kahden minuutin portaalla. Kesän muista kisoista poiketen oma matkamme rakennettiin lukuisten skarppaus- ja voimakymppien rungolle. Toisia tämä auttoi, toisia ei. Tahti pysyi kutakuinkin tavoitelukemissa koko matkan. Peräämme lähtenyt Nesteen vene saavutti lopulta 40 sekuntia, mitä ei mutkaisessa jokiuomassa kurvaillessa pystynyt edes huomaamaan. Maalissa oltiin varsin tyytyväisiä vetoon.

Veneiden pikariggauksen jälkeen tytöt lähtivät omaan kisaansa TAS-ARK -yhdistelmällään. Joen törmälle perustetusta kevyestä kisakatsomosta käsin saattoi pian seurata, kun virolaiset esittelivät eriskummallisia veneenkantotekniikoitaan laiturilla. Kirpeä aamukoleuskin oli jo ehtinyt kuoriutua lempeäksi auringonpaisteeksi. Mikäs siinä palautellessa! Vieläpä, kun kisoja selosti MC Erittäin Vakava Miesääni monotonisella paatoksellaan, jossa intonaatio värähti vain toivottaakseen kunkin veneen maaliin leikkisän "hoOP!" -tokaisun aikana.

"Voi hitsin pimpula, hävittiin ARKille puoli minuuttia."

Tulokset saapuivat. Pärnun tämänkesäisiä MM-edustajia pursuava pursi puristi odotetun ylivoimaiseen voittoon. Suomalaisjoukkueet sijoittuivat varsin hyvin sijoille 3-5 -- paitsi me, jotka jäimme yllättäen sijalle 10.

Liekö syynä kokemattomuus noinkin pitkissä kisoissa? Ainakin tämä oli terveellinen palautus maan pinnalle sikäli, että kuntopohjan puolestahan menestyksemme kotimaan vesillä käydyissä kisoissa on kautta linjan ollut suorastaan kohtuuton.

Tytöillä meni paremmin. Sijoitus oli pienen arvuuttelun jälkeen lopulta 4., eikä mitalisija jäänyt lopulta kuin vajaan 7 sekunnin päähän. Vain tämän syksyn Aurasouduissa kisanneita soutajiakin sisältävälle joukkueelle tulos oli varsin hyvä ja ainakin kesän linjan mukainen: Suomen paras. 

Kulttuuripuoli

Illaksi oli järjestetty päätösgaala, josta tosin myöhästyimme pitkäksi venähtäneen päivällisen vuoksi. Saapuessamme joukkoja oli parhaillaan viihdyttämässä ilmeisestikin eräänlaista tietokilpailua keskenään pelaavat absurdit puheäänet. Aikanaan alkoi paikallinen karaoke, joka ei kuulostanut ryhmätoteutuksena oikeastaan lainkaan hassummalta. Ilta jatkui eri puolilla kaupunkia. Kukaan ei lopulta tainnut kävellä joen ylittävää kävelysiltaa koristavaa taivaan kautta kaartuvaa betonisomistetta pitkin toiselle puolelle, vaikka uhoa jossain vaiheessa iltaa riittikin...

Paluumatka Tallinnan kautta oli mielessäni jo pyhitetty alussa mainittuun tuhatvuotiseen kulttuuriin tutustumiseen. Voi yllätystä, kun Tartossa täyteen ladattu bussi kaartuikin heti liikkeelle päästyään paikallisen marketin pihaan pysähtyäkseen tunniksi ostoksia varten! No, tulipahan nähtyä sellainenkin ihme kuin jääkiekkokaukalo ostosekskuksessa.

Päivänvalon aikaan tehty bussimatka maaseudun halki kohti Tallinnaa paljasti menomatkalla pimeyteen kätketyn virolaisen yllätyksen: kuusiaidan; loputtoman pitkän kuusiaidan, tien molemmin puolin. Yhtään hyvää selitystä tälle ilmiölle en kuullut mutta huonoja sitäkin useampia. Tallinnassa aikaa jäi lähinnä vain ruokailuun, ennen kuin kantosiipialus vei Helsinkiin, mistä matka jatkui via Pargas takaisin Turkuun.

Kari H.

P.S.

Seuraavana yönä varkaat piipahtivat venevajalla ja veivät mukanaan seuran tahtimittarit sekä kaikki matkallakin mukana olleet työkalut ja varaosat hankaimien säätöpalanippuineen päivineen. Ihme sakkia...

Till början

Peilityyntä, pastaa ja poistuneita paaveja

Turun akateemisten soutajien harjoitus- ja kisamatka Milanoon 2.-11.4.2005

Turun Akateemiset Soutajat - Åbo Akademiska Roddare kävi jo perinteeksi muodostuneella keväisellä harjoitus- ja kisamatkalla Italiassa. Leirin yhdeksästä päivästä seitsemän ensimmäistä vietettiin harjoitellen Gaviraten soutukeskuksessa, joka sijaitsee Alppien tuntumassa noin tunnin ajomatkan päässä Milanosta Sveitsiin päin. Leiri huipentui Milanossa viimeisenä viikonloppuna kisattuun 10. kansainväliseen yliopistoregattaan.

Harjoituspuitteet Gaviratessa olivat erinomaiset. Saimme tehdä kevään ensimmäiset vesiharjoituksemme tyynellä Varese-järvellä miellyttävän lämpimissä keleissä. Vesillä käytiin kaksi kertaa päivässä. Miehet soutivat kahdeksikkoa ja naiset pariaironelosta. Lisäksi käytössämme oli yksikkö.

Järvellä liikkui jatkuvasti lukuisia venekuntia monissa ikäryhmissä. Jotain paikan laadusta kertonee se, että oman kylän toivojen lisäksi järvellä soudeskeli vastaan myös mm. Ison-Britannian miesten maajoukkue yksiköillään ja ip-kaksikoillaan sekä parvi sveitsiläisjunioreita. Ei edes paavi Johannes Paavali II:n maallisen uran äkillinen muttei yllättävä päätös pysäyttänyt arveluistamme huolimatta tämän soutuparatiisin kuhinaa.

Yli kahdensadan soutukilometrin ja lähes yhtä monen tulehtuneen rakon jälkeen oli aika siirtyä Milanon keskustan tuntumaan Idroscalon soutustadionille. Kisat olivat kaksipäiväiset, ja matkoina oli naisilla 2000 m ja miehillä 500 m sekä 2000 m. Paikalle oli meidän (M8+: M. Nummila, J. Ekko, T. Hurnanen, J. Saari, K. Härkönen, M. Högman, J.-V. Saarela, M. Sankinen, cox M. Rynne; W4x: M. Salmela, A. Jalkanen, L. Aaltonen, M. Risku; lisäksi paikalla K. Norrman, M. Hauta-aho sekä valmentaja T. Järvinen) sekä useiden italialaisvenekuntien lisäksi saapunut joukkueita pitkin Eurooppaa - nimekkäimpinä Cambridge ja Oxford, lukuisimpana Hannover.

Kisat alkoivat miesten sprinttimatkan karsinnoilla. Katastrofaalisen heikon startin jälkeen saimme uitettua itsemme maalilinjan yli B-finaalin arvoisesti. Naisten 2000 m:n karsinnat sujuivat sitä vastoin erittäin hyvin, ja paikka A-finaaliin irtosi selkeällä erolla. Miesten vastaavan matkan karsinnat siirtyivät sääoikkujen takia seuraavaan aamuun. Lähtö sujui tällöin kauniimmin, mutta tuloksena oli yleisponnettoman esityksen turvin jälleen paikka B-finaalissa.

A-finaalissaan naiset sijoittuivat ajalla 7'35" hienosti kuudenneksi Milanon (6'54"), Pavian ja Hannoverin viedessä korkeimman glorian. Miesten sprintissä alkuerän voimattomat alikierrokset jatkuivat myös B-finaalissa (aika 1'27"), ja lopullisena sijoituksena oli numero 13. A-finaalin ja siis koko kisan voitti uusintalähtöjen jälkeen Oxford (1'18") perässään Pavia ja Milano.

Normaalimatkalla saimme puristettua miesten osalta koko viikonlopun pelastaneen huikean kaksinkamppailun hannoverilaisten kanssa. Kisan jälkeen heidän kanssaan käytiin vilkasta vaihtokauppaa seurapaidoilla. Aika 6'26" riitti lopputuloksissa 12. sijaan. A-finaalissa Oxford kellotti kirpeät 5'46" perässään Pavia ja Split. Vaikka sijoitukset jäivätkin miesten lähdöissä hieman vaatimattomiksi, täytyy toisaalta tunnustaa muiden joukkueiden erittäin kova taso.

Kaikkiaan leiri oli todella onnistunut avaus tulevan kesän kisakauteen. Etenkin naisten kisapanos oli viikon rankka harjoitusurakka huomioiden loistava. Ajoituskin osui tänä keväänä erinomaisen hyvin, sillä heti leirin jälkeen saatoimme aloittaa vesikauden kotiareenallammekin Turun Pitkäsalmessa.

Kari Härkönen

Till början

Svet och töj 2005
Kädet, selkä, jalat, jalat, selkä, kädet...

Urheilussahan on kyse itsensä kiusaamisesta. Kun tätä jatkaa tarpeeksi pitkään alkaa pelkkä itsekidutus tuntumaan yksitoikkoistelta. Joukkuelajissa harjoittelun lopettaminen on ikävän vaikeaa sosiaalisen paineen takia, joten vaihtoehto muiden kiusaaminen nousee jossain vaiheessa mieleen. Näin kävi myös Turun Akateemisten Soutajien joukossa joskus kauan, kauan sitten. Näin syntyi jokatalvinen traditio Kunnon Fiilis – Svet och Töj.

Virallisen selityksen mukaanhan kyseessä on seuran toiminta-ajatuksen mukainen massojen liikuttaminen ja toiminnan laajentaminen uusien jäsenten mukaanhoukuttelun muodossa, joten kulissien ylläpitämiseksi ja mahdollisimman laajan uhrijoukon keräämiseksi suoritettiin kattava mainoskampanja, jonka suuruden ja suorapuheisuuden varsinkin aktiivilistalaiset saivat kokea. Pysyviä haittoja ei kuulemma kuitenkaan syntynyt.

Soutuseuran järjestäessä kuntokurssin on ohjelmassa – yllättäen – soutua. Talvisaikaan sisäsoutua, eli ergoilua kavereiden kesken. Ensimmäinen askel matkalla soutukuntoilijaksi on tekniikan oppiminen. Onneksi kyseessä on kuitenkin helppo laji. Oikean liikesarjan kunnolla oppiminen ei väitetä vievän kuin kymmenisen tuhatta toistoa. Huolellisesti ja ajatuksella suoritettua sellaista. Käsityksen siitä mistä sisäsoudussa on kyse, hien pintaan ja kipeät lihakset saa toki vähemmälläkin, mikä on hyvä, sillä kurssin pituus ei ollut kuin kahdeksan kertaa.

Ohjelmassa ei ollut toki pelkkää ergon kiskomista, vaan mukana oli myös muita lajin vaihtelevia vaatimuksia palvelevia liikkeitä. Suomeksi sanottuna kuntopiiriä ja porrasjuoksua. Monipuolisuutta ei ole koskaan liikaa, kun harjoitellaa lajia, jossa koko keho – pohkeita lukuunottamatta – tekee töitä. Niin... Hyvä tapa tunnistaa soutaja rannalla.

Treenaaminen ilman mitään tavoitetta on melkoisen turhauttavaa. Kurssilaisten tavoitteeksi ja ohjaavien aktiivien sadistisia taipumuksia tyydyttämään astettiin viimeisellä kerralla suoritettu kuntotesti. Vaihtoehtoisia matkoja oli kaksi, joista pidempi sai yksimielisen kannatuksen, mikä kirvoitti epäilyjä valinnan tehneiden mielenterveydestä. Kaikki matkaan lähteneet jäivät henkiin eikä edes paikalla ollutta lääkintätaitoa tarvittu.

Kaiken uurastuksen jälkeen oli ohjelmassa vielä vanhojen jäsenten ja kurssilaisten yhteiset illanistujaiset, joissa esiteltiin seuran toimintaa ja kerrottiin jatkomahdollisuuksista lajin parissa.

Till början

Soutajat Italiassa 2005

Tämä juttu julkaistiin kauppakorkean Kyliste-lehdessä 2005

Turun Akateemisten Soutajien, TAS-ÅAR, perinteinen harjoittelu- ja kilpailumatka Italiaan toteutettiin tänä keväänä jo viidettä kertaa. Neljättä kertaa osallistuttiin Milanon Idroscalo-järvellä pidettävään korkeatasoiseen kansainväliseen yliopistoregattaan, 10 th International University Regatta. Regatassa turkulaisten kanssa samalle lähtöviivalle asettuivat muun muassa Oxfordin ja Cambridgen joukkueet. Ennen kilpailuviikonloppua kerättiin viikon verran soutukilometrejä ja otettiin tuntumaa avoveteen Milanon pohjoispuolella Gaviratessa. Kilometrejä kertyi huomattava määrä viikon aikana ja leiri osui juuri sopivasti kotimaisen avovesikauden alkuun. Leirin aikana saimme seurata läheltä brittien suhteellisen raamikkaan maajoukkueen harjoittelua. Treenileirillä ja kilpailuissa oltiin siis hyvinkin tasokkaassa seurassa.

Reilun viikon mittaiselle matkalle osallistui viisi nais- ja kymmenen miessoutajaa sekä valmentaja. Päiväohjelmaan kuului leirin aikana tavallisesti kaksi harjoitusta, joiden lomassa lähinnä syötiin ja levättiin. Matka toimikin varmasti monelle täysipäiväiselle opiskelijalle täydellisenä irtautumisena arjesta. Tästä kertoo ainakin kotiin ja opiskelujen pariin palaamisen vaikeus matkan jälkeen.

Noin viikon mittasen leireilyn jälkeen siirryttiin kilpailupaikalle. Jo tuttu järvi ja kisapaikka oli jälleen kerran täynnä erikokoisia veneitä ja monennäköisiä atleetteja. Etenkin tyttöjen joukkue paransi aikaisempien vuosien suorituksia 2000 metrin kisassa sijoittuen a-finaalin kuudenneksi. Poikien viime kaudesta voimakkaasti uudistunut joukkuekin jätti taaksensa useita tasokkaita joukkueita niin 500 metrin kuin 2000 metrinkin kilpailussa. Turkulaisille kilpailun ajankohta ei ole paras mahdollinen, sillä yleensä suomalaiset saavat Italiassa vasta ensikosketuksen veteen pitkän talven jälkeen.

Matka oli jälleen kerran antoisa. Tuliaisina Italiasta tuotiin paitsi pestoa ja viiniä, myös kipeitä, lihaksia, rikkinäisiä käsiä ja useita satoja digikuvia. Moni jäi silti kaipaamaan aikaisemmilta vuosilta perinteistä rusketusta. Italialaiset säiden haltijat eivät olleet tällä kertaa kovin suotuisia, sillä lämpötila ei koko matkan aikana noussut kovinkaan paljon kotimaan lämpötilojen yläpuolelle. Mutta se, mikä lämpötiloissa hävittiin, saatiin takaisin lähes täydellisen tyyninä ja tuulettomina soutukeleinä. Ei ole juuri hienompaa soutuympäristöä kuin peilityyni järvi vuorien katveessa.

Till början

Soutaen maailman ympäri

Tämä juttu julkaistiin kauppakorkean Kyliste-lehdessä syksyllä 2005.

Kansainvälisyys on päivän sana ja tästä on päässyt osalliseksi myös akateeminen soutuseuramme. TAS-ÅAR on pitänyt yllä akateemista soutukulttuuria Turussa vain vaatimattomat kuusi vuotta, mutta siitä huolimatta kansainvälisyys on jo olennainen osa seuramme toimintaa. Jo alusta asti on pyritty maailmalle ja maailmalta on tuotu osaamista kahdenkin ammattimaisen valmentajan voimin.

TAS-ÅAR osallistui kevyellä naisten nelosella syyskuun alussa neljättä kertaa Taiwanin opiskelijakutsukilpailuun (I-Lan International Collegiate Invitational Regatta). Regatta järjestettiin nyt kymmenettä kertaa ja mukana oli yhteensä 25 miesten ja naisten joukkuetta kahdestatoista maasta. Kisaan osallistuivat muun muassa maineikkaat Oxfordin, Cambridgen, Yalen ja Harvardin joukkueet. Soutamisen ohessa ehdittiin verkostoitua tehokkaasti ja tutustua nähtävyyksiin. Kilpailuvastustajista tuli nopeasti joukko tutustumista odottavia matkakumppaneita. Eksoottinen joukkueemme kunnostautui tekemällä Suomea tunnetuksi ja erityisesti Yhdysvaltalainen Yalen herrasmiesten joukkue tuli tutuksi. Tuliaisiksi viedyt salmiakki- ja vanilijakossu raivasivat tietä maailman kartalle.

Lokakuun toisena viikonloppuna matkattiin Tartoon kisaamaan miesten ja naisten perämiehellisillä kahdeksikoilla. Kauniilla joella keskellä kaupunkia kisattiin viiden suomalaisjoukkueen ja useiden virolaisjoukkueiden voimin. Jälleen päästiin tutustumaan kansainväliseen kisaamiseen sekä nähtiin uusi ja erilainen kaupunki niin päivällä kuin yölläkin. Virolaiset ovat puolestaan useanakin vuonna osallistuneet Tampereen kansainväliseen regattaan.

Keväiseen ohjelmaan on jo viitenä vuonna kuulunut harjoitusleiri Italiaan. Neljä kertaa on myös osallistuttu leirin yhteydessä italialaiseen opiskelijakutsukilpailuun Milanossa. Myös tuossa kisassa on kisattu samalta viivalta kuin Oxford, Cambridge ja muut maineikkaat yliopistot. Näillä reissuilla on luotu suhteita niin hampurilaisiin, torontolaisiin kuin kroaatteihinkin.

Koska seuramme on virallisesti kaksikielinen, on se osallaan helpottanut kontaktien luomista pohjoismaisiin soutajiin. Kahtena syksynä olemme osallistuneet Nordisk Studentkapprodd soutukilpailuun. Vanha, vuosien takainen kilpailu elvytetttiin Uppsalassa vuonna 2003 ja kisaamisen lisäksi pääsimme nauttimaan ruotsalaisesta opiskelijajuhlaperinteestä. Syksyllä 2004 saimme puolestaan vieraita ruotsista, kun järjestimme pohjoismaissa kiertäväksi tarkoitetun kilpailun tutussa Aurajoessamme. Hienosti sujuneen kilpailun jälkeen tietysti sitsattiin turkulaiseen malliin ja tehtiin tuttavuutta ruotsalaisten soutuystäviemme kanssa.

Ensi kesänä tarkoituksenamme on virkistää suomalaista kilpailutoimintaa, kun käytämme seuran lyhyehkön taipaleen aikana hankittuja kontakteja ja kutsumme maailmalla tapaamiamme joukkueita Tampereen kansainväliseen regattaan. Jo nyt on epävirallisia kutsuja esitetty ja ainakin edellä mainittu Yalen joukkue on ollut hyvin kiinnostunut lentämään heinäkuussa Suomeen.

Kisatuloksia harva enää edes muistaa, sillä matkojen kisaamista tärkeämpi tavoite on ollut luoda suhteita yli joukkue- ja maarajojen. On ollut upeaa päästä osaksi niin isoja kuin pieniäkin kansainvälisiä tapahtumia. Joskus on jopa toivottu, että kisoissa olisi enemmän aikaa tutustua muihin joukkueisiin. Selvää on, miksi maailman huippuyliopistot saavat vuosi toisensa jälkeen kutsuja isoihin ja arvostettuihin kilpailuihin. Askarruttamaan jää, pystyvätkö korkeakoulujemme oppilaat säilyttämään paikkansa kansainvälisten tähtijoukkueiden mukana?

Till början

Otteita soutajan päiväkirjasta
eli TAS-ÅAR:n harjoitus- ja kilpailuleiri Italiassa 04

Lähtökohtana mainittakoon, että seuramme on jo muutamina viime vuosina järjestänyt ulkomaanleirin keväällä, kisakauden kynnyksellä. Kuluva vuosi ei ole poikkeus. Tämä kirjoitus kertoo vapaamuotoisesti harjoitusleirin tapahtumista. Kirjoitus pohjautuu erään matkalla olleen henkilökohtaiseen matkapäiväkirjaan, joten se saattaa paikoin olla hyvinkin subjektiivinen ja se ei välttämättä sisällä kaikkia kertomisen arvoisia tapahtumia. Toivon, että se kuitenkin auttaisi matkalla olleita muistamaan myöhemminkin leirin tunnelmia ja samalla antaisi myös mahdollisille muille asiasta kiinnostuneille tietoa leiristä.

Prologi
Pitkin kevättä tapahtuneiden valmistelujen ja keskustelujen jälkeen päädyttiin seuraaviin perusteisiin:
- leiri pidetään akselilla Besozzo – Gavirate – Lago di Varese – Milano
- leirin alku on pyhitetty harjoittelulle ja viimeisen viikonlopun huipennuksena osallistutaan kovatasoiseen kansainväliseen opiskelijaregattaan
- leirille lähtee valmentaja sekä viisi nais- ja seitsemän miessoutajaa. Enemmänkin lähtijöitä olisi mielellään otettu mukaan, mutta mm. kevään tiukka ja opiskelu- ja tenttirupeama vaati veronsa osallistujamäärästä.

La 17.4.
Turun linja-autoasema klo 12.00. Matkalaisten pääjoukko kokoontui rinkkojaan ja reppujaan raahaten. Ilma oli mitä hienoin lämmin kevätpäivä, mutta parempaa olisi varmasti tiedossa. Kaikki saapuivat ajoissa paikalle, joten matka oli valmis alkamaan. Matkalla jaettiin aiemmin tilatut seuravaatteet, joita voisi vaikka vaihtaa kilpakumppanien kanssa. Tunnelma oli hyvä ja keskustelua syntyi mm. eri hankainmallien eduista ja veneen rakentamisesta, toisin vain ajatusleikin tasolla. Salon keskustassa nopeimmat ehtivät vielä täydentää eväsvarastojaan.

Helsinki-Vantaan lentoasema 15.30. Check-in sujui varsin sujuvasti, joten aikaa jäi tuhlattavaksi ennen koneen lähtöä. Noin tunnin odottelun jälkeen pääsimme koneeseen ja kuninkaallisen hollantilaisen lentoyhtiön 737 kiidätti meitä kohti taivasta. Välilasku tapahtui Amsterdamissa sumuisella Schipolin lentokentällä. Lennolla tarjottu ruoka oli hyvää, muttei sitä ollut kuninkaallisen paljoa, joten nälkäisiksi jääneet ehtivät nauttimaan, jo legendan mainettakin tavoittelevat, muna-pekonivoileivät. Sitten olikin aika astua koneeseen ja aloittaa viimeinen etappi kohti saapasmaata. Pilvikerroksen yllä ikkunoista levittäytyikin jo kaunis ilta-auringon kajo. Illan hämärtyessä lisää, aikaa tapettiin vaikkapa kyttäämällä matkustamon ilmanpainetta, pohjalukemiksi taisi jäädä 750 mbar, jossain eteläisen Saksan yllä.

Kello oli Suomessa jo 22.30, kun pilotti sai työnsä valmiiksi ja laski meidät pehmeästi Malpenzan kentälle Milanon liepeille. Tihkusateisella kentällä vastassa olikin jo aiemmin Italiaan saapuneet ryhmämme jäsenet. Kentällä olivat myös paikalliset yhteyshenkilömme Antonio ja Leonardo. He kuljettivat meidät, Italian vaarallisen kapeita teitä pitkin, majapaikkaamme Besozzon kylään. Kylässä majoituimme Leonardon perheen omistamaan taloon, jossa meille oli varattu makuusali hetekoineen ja kamiinoineen miehille sekä huone naisille toisesta rakennuksesta. Lisäksi käytössämme oli kohtuullisesti varusteltu keittiö ja ruokasali miesten majoituksen yhteydessä. Vaikka uni painoikin jo kovasti pitkän matkustamisen jälkeen, keskustelimme seuraavan päivän treeneistä ja aikataulusta. Koska Besozzosta oli noin viiden kilometrin matka harjoituspaikalle Gavirateen, päätettiin käyttää kahden päivittäisen, hieman pidemmän, harjoituksen suunnitelmaa. Harjoitusten välillä palattaisiin majapaikkaan lounaalle ja lepäämään.

Su 18.4.
7.30 herätys ja aamupala. Sitten oli vuorossa kymmenen minuutin kävely bussipysäkille, bussimatka ja lyhyt kävely Gaviraten soutuseuran venevajalle, Lago di Varesen rannalle. Kuolleet kalat rannassa ja tympeältä haiseva vesi veivät kyllä tunnelmapisteitä, mutta pohjoisessa siintävät Alpit olivat vaikuttavat ja kauniit. Lainaveneeksi oli saatu asiallisessa kunnossa oleva Filippin keulasta coxattava kahdeksikko vuosimallia ’90. Veneen keskipainoksi tehtaalla oli suunniteltu 98 kg, mutta meidän kokoonpanossa ei edes painavin soutaja päässyt tähän painoon. Vene säädettiin kohdalleen ja airot laitettiin oikeisiin mittoihin ja niin pääsimme ensimmäisiin treeneihin täysin tyynelle järvelle. Naisten lainavene oli vielä viikonlopun kisakäytössä, joten he joutuivat tyytymään ergoihin, juoksuun ja täydentämään miesten vajaata venettä.

Lounaan nautimme poikkeuksellisesti eräässä rannan ravintolassa. Tämän jälkeen oli tietysti vuorossa lepoa. Lyhyt edellinen yö alkoi näkyä soutajissa ja venevajan punttisalilla nähtiinkin mitä ihmeellisimpiä nukkuma-asentoja. Koko päivän kestäneet sadekuurot eivät tauonneet edes iltapäivän harjoitusten ajaksi, onneksi tuuli yltyi vasta niiden jälkeen.
Takaisin majapaikkaamme palattuamme, treenikamojen kuivatus tuotti pienoisia ongelmia. Onneksi niistä selvittiin kamiinan ja lämmityslaitteiden avulla. Päivälliseksi keitimme raviolia ja sitten olikin jo aika käydä nukkumaan.

Ma 19.4.
Aamulla sataa, sataa ropisee, pili-pili-pom. Lago di Varese oli kuulemma tunnettu siitä, ettei siellä tuule lähes koskaan. Nyt tuuli navakasti ja aallot olivat isoja. Lämpöä oli +8 astetta ja sää oli treenien alkaessa edelleenkin pili-pili-pom. Ainakin kasiamme täydentänyt sveitsiläis-vahvistus taisi saada unohtumattoman souturetken. Positiivinen asia oli kisoista palannut ja naisten käyttöön saatu pariaironelonen.

Omatekoisen pastalounaan nautimme majapaikassa. Tässä vaiheessa tavaroiden kuivattaminen aiheutti jo hieman kovempaa sapetusta. Erilaiset pyykkinaruviritelmät loivat kuitenkin toivoa. Päivän toista treeniä odotellessa into ei ollut kovinkaan korkealla. Sateen yllättävä loppuminen toi valoa päivään, mutta paikallisliikenteen bussi ei kulkenutkaan, joten jouduimme kävelemään treenipaikalle. Alavireisen päivän kruunasi toviksi kadonnut moottoriveneen moottori, joten harjoitusohjelma muuttui linjalle ergo/juoksu. Juostessa tuli sentään nähtyä hieman paikallisia maisemia. Päivällisen nautimme majapaikan vieressä sijaitsevassa ravintolassa. Koska väsymys oli jo pöytään nukahtamisen tasoa, yöunet ruuan jälkeen tulivat tarpeeseen.

Ti 20.4.
Aamuinen tyyni ja aurinkoinen sää nosti alavireisen mielialan välittömästi takaisin oikealle tasolle. Miehet joutuivat tosin soutamaan harjoituksen vajaalla veneellä, kun ketään paikallista soutajaa ei aamulla tuuraajaksi saatu. Tämä valitettava tilanne tuli toistumaan myös useissa myöhemmissä treeneissä. Päivällä ehdimme sijoittamaan opintotuet Di-Bin tehtaanmyymälän laadukkaisiin soutuvaatteisiin. Pihalle viritimme pyykkinaruja ja aurinko kuivatti loputkin märät vaatteet. Tunnelmaa kohotti entisestään lounaan maukas pestopasta. Eroa eilispäivän tunnelmaan oli kuin yöllä ja päivällä. Päivälevon jälkeen oli taas aika treenata. Ilma oli hyvä ja uudet vaatteetkin saatiin koekäytettyä. Päivällisen nautimme maanantain tapaan naapuriravintolassa, onneksi menu oli sentään eri kuin maanantaina. Tiistain aikana viimeistäänkin muodostui hyvä päivärutiini treenien, levon, kaupassa käynnin ja bussimatkojen suhteen.

Ke 21.4.
Aamutreeneissä huippuhyvät olosuhteet hemmottelivat meitä eiliseen tapaan. Soutukin oli kehittynyt parempaan suuntaan. Yhtenä syynä oli varmasti tiistaina käyttöön otetut digitaaliset valmennuksen apuvälineet. Valokuvista kun näki aika selvästi omat virheet. Iltapäiväksi oli luvassa vapaata, joten osa porukasta lähti venevajalta Gaviraten keskustaan etsimään paikallisjunien aikatauluja, mielessä kun oli vierailla Milanossa. Aikataulut kyllä löysimme, mutta kaupunkisuunnistus ei osunut ihan nappiin ja seurauksena oli myöhästyminen bussista ja kävelymatka Besozzoon. Kaiken lisäksi juna-aikataulut eivät olleet kovin suosiollisia, joten kukaan ei lopulta lähtenytkään Milanoon.
Iltapäivä ja ilta menivätkin jokaisen omien halujen mukaan joko aurinkoa ottaen, lepäillen, shoppaillen tai muuten vaan yrittäen eksyä Besozzon keskustaan. Filmiä kului, nahka paloi ja juttujen taso laski, mutta fiilis oli hyvä.

To 22.4.
Aamu ja päivä sujuivat tuttuun tapaan: aamupala – aamutreeni – kauppaan – ruokaa – lepoa – iltapäivätreeni. Lounaalla pastareseptien kirjo laajeni entisestään. Perjantaista Milanoon siirtymistä valmistelimme purkamalla veneet kuljetuskuntoon. Viimeisellä Gavirate – Besozzo –taipaleella jotkut ehtivät katsastamaan läheisen ostoskeskuksen. Illalla aikaa kului mm. tavaroita pakatessa ja Martinolin kuvastoa  ihaillessa: niin paljon tavaraa, mutta niin vähän rahaa.

Pe 23.4.
Heräsimme tavallista myöhemmin ja siivosimme majapaikkan, ennen kuin tilausbussi vei meidät Milanoon. Ensin veimme tavarat ”Piero Rotta” hostelliin, jossa tulisimme majoittumaan loppuleirin ajan. Heti tämän jälkeen bussi vei meidät CUS Milanon soutustadionille. Matkaan kului hyvinkin puoli tuntia, mutta samalla näimme pikaisen katsauksen Milanon kaupungin eri osista. Perillä odottelimme, kunnes venetraileri Gaviratesta saapui. Sitten pääsimme kokoamaan veneet ja arvuuttelemaan jatko-ohjelmaa. Pieni delegaatio lähti tapaamaan suurimman paikallisen yliopiston rehtoria. Loput kuluttivat aikaansa soutustadionin alueella seikkaillessa. Ilma oli lämmin, selkeä ja lähes tyyni. Kun edustusdelegaatio palasi ja miesten paikallinen kisavahvistus, Luca, saapui paikalle, pääsimme soutamaan päivän treenin ja hakemaan tuntumaa kisa-areenaan. CUS:n väki kuljetti meidät takaisin hostellille, johon oli jo majoittunut muitakin soutujoukkueita. Tässä vaiheessa viikkoa syntyi ajatus cox-boxin virittämisestä lainaveneeseen. Hostellissa muut soutujoukkueet pitivät melkoista meteliä pitkin yötä.

La 24.4.
Hostellissa nautitun aamiaisen jälkeen siirryimme soutustadionille aamutreeneihin. Treenin jälkeen seurasi sähkötöitä ja cox-box saatiin vihdoinkin toimimaan. Sillä välin joukkueen johto oli hakenut meille kisojen ”läpikuultavat” sponsoripaidat sekä ruokaliput. Siispä kisavaatteet ylle ja syömään. Iltapäivällä oli vihdoinkin itse kisojen aika. Miehillä 500 ja 2000 metrin ja naisilla 2000 metrin alkuerät. Samalle lähtöviivalle asettui kovia porukoita, kuten tuloslistoista näkyy. Ei voinut kuin ihailla Pavian soutajien taitoja ja yrittää ottaa oppia. Illaksi palasimme hostelliin. Perillä näimme Klagenfurtin soutajat jo hyvässä vauhdissa: juomaa ja laulua riitti. Päätimme lähteä ulos syömään, saisimme ainakin olla rauhassa.

Su 25.4.
Viimeinen kisapäivä. Kisajärjestäjien aikataulut olivat yön aikana muuttuneet, joten aamutreenit jäivät väliin. Tunnelma oli odottava, finaalit olisivat pian ja tarkoitus oli laittaa raskaan viikon jälkeen kaikki loput voimat peliin. Miesten 500 metriä alkoi lupaavasti, mutta puolimatkassa irronnut peräsin saattoi veneen ohjauskyvyttömäksi. Seurauksena oli liiankin läheinen kontakti Varsovan veneeseen ja ontuminen maaliin useankin radan leveydeltä. Naisten 2000 metriä sujui sentään ilman kalustorikkoja. Miesten kasiin saimme uuden peräsimen, joten pääsimme soutamaan 2000 metrin finaalin. Paras ruuti taisi palaa jo sprintissä ja viikkon treenit painoivat jaloissa, sillä aika raskaalta soutu tuntui. Ennen hostelliin paluuta ehdimme vielä nähdä miesten kovatasoisen A-finaalin.

Illalla neuvottelujen päätteeksi päätimme lähteä metrolla Duomolle. Täytyy sanoa, että todella kaunis rakennus, vaikkakin vieläkin entisöinti oli kesken. Läheltä löytyi sopiva ravintolakin, ennen kuin oli aika palata hostelliin Milanon lämpimässä illassa. Viinipullot  avattiin ja bileet jatkuivat, kunnes oli aika lähteä lentokentälle. Hyvästelimme Antonion, Leonardon ja muut isännät. Lentokentällä käytimme viimeiset mahdollisuudet tuliaisten ostamiseen. Kello oli noin kuusi aamulla, kun vihdoinkin pääsimme koneeseen ja paluumatka alkoi. Matka Schipolin kautta meni pääosin nukkuessa. Viimeinen etappi oli bussimatka Turkuun ja paluu arkeen.

Epilogi
Näin jälkeenpäin ajatellen leiri oli todella hieno. Sää suosi yhtä päivää lukuun ottamatta. Taidot kehittyivät ja kisakokemusta kertyi. Tunnelma oli hyvä ja aika kului aivan liian nopeasti. Amsterdamiin eksynyt rinkkakin palautui omistajalleen.

Lopuksi tarjoillaan matkan aikana syntynyt lyhyt soutusanakirja:
forssa = kylmä aamuherätys
keikyä = hyvä, tasapainoinen, ”effordless” soutu
kemittää = soutaa yhtä airoa (sweep)
kiikka = keikyän vastakohta
nauvo (nagu) = pudota veneestä veteen
pietarsaari (jacobstad) = rikkoa jokin veneen osa soutamalla (siis normaalilla soudulla, ei esim. törmäyksissä tms.) Alkujaan merkinnyt erityisesti veneen kenkien rikkomista.
töysätä = coxata peräsimetöntä venettä
Käytetään myös, tietyissä soutajapiireissä, voimasanana muodossa töysä.

Jouni Saari

Till början

Nordisk Studentkapprodd 2004 Turku:
Soudun Suomi-Ruotsi-maaottelu?

Syksyllä 2003 herätettiin henkiin pohjoismaisten yliopisto-opiskelijoiden soutumestaruuskilpailu Nordisk Studentkapprodd. Tapahtumapaikkana oli silloin Uppsala, yksi idyllisimmistä eurooppalaisista yliopistokaupungeista. Haaste heitettiin jo silloin - vuoden Nordisk Studentkapprodd 2004 järjestettäisiin Turussa. Saappaat olivat suuret, sillä Uppsalan kisa käytiin kaupungin keskustassa ja katsojiakin mutkaisen joen varrella oli varsin mukavasti. Illan palkintojenjako oli osakunnan historiallisessa miljöössä ja paikalla oli Ruotsin soudun silmäätekevät. Onko Suomessa ja Turussa mahdollisuuksia luoda yhtä arvokkaat puitteet ja onnistuneet kisat? Tulikohan sitten luvattua liikoja; pieni pelkokin ehkä ehti hiipiä puseroon?

Tapahtumajäjrestelyt pyöräytettiin käyntiin jo hyvissä ajoin. Ulkomaisten vieraiden haaliminen oli suurin haaste. Tarkoituksena oli saada kanssasoutajia Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista; siis todellakin saada kaikkien pohjoismaisten yliopistojoukkueiden kamppailu. Kisa päätettiin soutaa kahdeksikoin sekä miesten että naisten sarjoissa. Lopulta vain kaksi miesten ja kaksi naisten kahdeksikkoa uskalsi ylittää Suomenlahden ja tulla itäiseen naapuriin.

Mestaruudet ratkottiin Auarjoessa 500 metrin sprintissä kaksintaistelu-periaatteella. Naisissa turkulaisten lisäksi mukana oli Uppsalan ja Tukholman kahdeksikko. Jokainen joukkue otti mittaa kummastakin vastustajastaan, joten startteja tuli kullekin kaksi. Voittajan ratkaisi yhteisaika. Tiukille se meni; 500 metrillä voi sattua ja tapahtua... ehtiipä siinä kokeilla käsijarrun kestävyyttäkin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, tulihan se "poika" Turkuun, tosin voittomarginaaliksi jäi vain pari sekuntia.

Miehillä urakka oli huomattavasti haastavampi. Joukkueita oli kaksi Turusta, Helsinki-Tampere-yhdistelmä, Uppsala ja Tukholma. Jokaiselle joukkueelle siis kertyi neljä starttia. Välillä sitten joukkueet seurasivat muiden edesottamuksia kylmässä ja koleassa Aurajoen rannassa. Kisa oli mielenkiintoinen. Turkulaiset olivat tässäkin tylyjä isäntiä. Voittajajoukkueeksi nimittäin selkeällä erolla tuli kotijoukkue Turun Akateemiset Soutajat.

Kuten kunnon opiskelijaperinteeseen kuuluu palkintojenjako- ja illanvietto pohjoismaisen ystävyyden merkeissä oli iso osa Nordisk Studentkapproddia. Aurasoutujen jatkojen sana taisi olla ripaska. Huhujen mukaan oikein hyviä suorituksia näistä saatiin erityisesti Aurasoudun voittajajoukkueelta... Vastaavalaista spektaakkelia ei NSK:ssa nähty, vaan länsinaapureille haluttiin näyttää hillitympää suomalaisen opiskelijakulttuurin mallia. Naapurimaa kylläkin oli mukana oikein hyvin niin vesillä kuin kuivalla maallakin. Vahinko laitettiin kiertämään ja taas ensi vuonna yliopistosoutajat hakevat mestaria länsinaapurissa.

Kaiken kaikkiaan, NSK:sta jäi käteen hyviä tunnelmia. Suurkiitokset Kajjelle, joka hoiti kisäjärjestelyt, juhlajärjestelyt, yhteydenpidon. TUSEN TACK!

Till början

I-Lan 2004 Taiwan:
Aasialaista kulttuuria ja hopeanhohtoista yliopistosoutua Taiwanissa

Taiwanin I-Lanissa järjestetään vuosittain yliopisto-opiskelijoiden kansainvälinen souturegatta. Regatta on kutsukilpailu, johon kerätään nimekkäitä soutuyliopistoja; mukana ovat perinteisesti olleet mm. Oxford, Cambridge, Harvard, Princeton. Turun Akateemiset Soutajat on saanut Turun yliopiston nimissä kutsun kolmena vuonna naisten kevyelle pariaironeloselle (keskipaino alle 60 kg); miesten kilpailu käydään perämiehellisillä kahdeksikoilla, mutta Turku ei valitettavasti ole saanut kutsua tähän veneluokkaan. Koska yliopistosoutu on Suomessa vielä suhteellisen pieni laji, kerätään edustusjoukkue kaikkien Suomen yliopistojen keskuudesta. Tänä vuonna joukkueen muodostivat Ilona Hiltunen (Jyväskylän yliopisto), Marjaana Risku (Turun kauppakorkeakoulu/ Jyväskylän yliopisto), Marleena Valtasola-Takaniemi (Tampereen yliopisto) ja Asta Larjomaa (Helsingin yliopisto); varasoutajana ja yksikkölähdössä mukana oli Maija Salmela (Turun yliopisto/ Turun kauppakorkeakoulu). Joukkueenjohtajana toimi Carl-Johan Åkerblom ja valmentajana Arto Huhto.

Viime vuodelta suomalaisilla oli puolustettavanaan pronssitila. Joukkue asettikin minimitavoitteekseen neljän parhaan joukkoon pääsemisen ja toivoi viimevuotisen pronssimitalin kirkastamista. Etukäteen koviksi vastustajiksi tiedettiin Hampurin yliopisto, Milano ja paikalliset taiwanilaisjoukkueet.

Suomalaisdelegaation matka alkoi odottavissa tunnelmissa - olihan edessä yli kolmenkymmenen tunnin taival kohti täysin eri ilmastoa ja kulttuuria. Lopulta matka sujui ainakin näin jälkikäteen ajateltuna varsin kivuttomasti. Paikan päällä päästiin heti tositoimiin ja joukkueella oli pari päivää aikaa varustella venettään kuntoon. Kisoissa pariaironeloset soutivat alkuerät, keräilyerät, semifinaalit ja finaalit. Suomi pääsi suoraan alkueränsä voittamalla semifinaaleihin. Semifinaalissa Suomi selvitti tiensä neljän joukkueen A-finaaliin. Jopa pienoisia voittajasuosikin paineita kasaantui vakuuttavien alkueräsoutujen jälkeen. Yksikkösoutajamme Maija kisasi alkuerässä ja keräilyerässä ja päätyi B-finaaliin. Finaalissa tämä varsin tuore yksikkösoutaja päästeli hyvällä onnistumisellaan B-finaalin kolmannelle sijalle.

Finaalipäivä kisailtiin varsin suomalaisissa oloissa, sillä vettä tuli taivaan täydeltä; lämpötilakin oli paikallisittain melko kylmä. Koko kisareissun säätiedotukset antoivatkin varsin monotonisia sanomia: "showers and cloudy, 26-32 degrees". Kukapa tosin olisi odottanut, että paikalliset sadekuurot kestivät lähes koko päivän ja vettä todellakin tuli kuin saavista kaatamalla. Neljän venekunnan finaalissa soutivat paikalliset taiwanilaisjoukkueet NTNU ja TPEC, Australian Queensland sekä Turku. Suomen vene lähti liikenteeseen kuin diesel-veturi eli hitaasti mutta varmasti. Ensimmäisen 500 metrin jälkeen johdossa oli Queensland ja Suomi oli takana tarkkailuasemissa. Eroa ensimmäiseen sijaan oli tässä vaiheessa n. 6 sekuntia. Loppumatkasta kone kuitenkin lähti käyntiin ja hyvällä loppuvedolla suomalaiset pääsivät paikallisten joukkueiden ohi. Lopulta sijoitukseksi tuli hopeatila ja eroa voittajajoukkueeseen Queenslandiin jäi 1,52 sekuntia. Paikallinen TPEC oli kolmas. Liekö sitten taas kiittäminen suomalaista sisua, mutta jälleen huomattiin, että kisamatka on tasan 2000metriä ja kisa on soudettava viimeiseen vetoon asti. Suomen kova loppuveto takasi hopeamitalin. Rannassa olikin kisojen aikana vakiintunut sanonta "the Finnish Girls" eli kirjaimellisesti ottaen Suomen tyttöjen kovat loppuvedot oli huomattu.

Miesten kisa oli myös varsin mielenkiintoista katsottavaa. Kisan voiton vei ennakkosuosikki Hampuri ajalla 5.43,74. Toiselle sijalle souti Princeton ja kolmas oli Sydney.

Harvemmin soutukilpailuissa näkee yhtä tarkkaa huolenpitoa kuin Taiwanin regatassa. Mukana kulki kaiken aikaa kaksi paikallista opasta ja kullakin joukkueella oli oma nimikkobussinsa. Aasialainen vieraanvaraisuus tuli koettua useaan kertaan. Suurta spektaakkelia ei myöskään unohdettu, vaan erityisesti avajais- ja mitaliseremoniat hoidettiin suurten arvokilpailujen malliin. Paikallinen kulttuuri hämmensi ristiriitaisuudellaan. Keskellä riisipeltoa kohosi prameita temppeleitä ja uskomuksia heiteltiin suuntaan jos toiseenkin. Hämmentävää oli myös paikallisten vahva auktoriteettien tarve ja niihin uskominen. Taiwanilaiskulttuuri antaa ohjeita ja kieltoja, auktoriteetteja uskotaan ja pienimmätkin asiat tarkastetaan komiteoilta ja hallituksilta.

Toivon mukaan suomalaistytöt muistetaan paitsi urheilullisista ansioistaan ja kilpailullisesta menestyksestä myös yleisystävällisestä käytöksestään. Pohjoismainen ulkonäkö lienee harvinaista eksotiikkaa…

Till början

Uppsala 11.-14.9.2003:
Soudun pohjoismaiset opiskelijamestaruuskilpailut Uppsalassa 13.9.2003

Tiukat Aurasoutumittelöt käytiin elokuun toisen viikon keskiviikkona (10.9.). Saman viikon torstai-iltana lähti erinäinen joukko soutajia (toiset paremmassa, toiset huonommassa kunnossa edellisiltaisen Aurasoutujen iltajuhlinnan jälkeen) Upsalaan kisaamaan soudun pohjoismaisista opiskelijamestaruuksista. Kyseiset kisat järjestettiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1939, joten pääsimme osallistujina todistamaan pitkähkön katkoksen jälkeen henkiin herätettyä perinnettä. Aivan alkuperäisessä muodossaan kilpailua ei kuitenkaan käyty, sillä nyt muun muassa naisten osallistuminen kilpailuun oli sallittua.

OTTAISIN GINITONICIN, GINITONICIN, MAISTUISI...
Torstai-illan kokoontumisessa Siljan terminaalissa oli kilpailumatkoihin olennaisesti kuuluvia piirteitä, eli mietittiin, keitä vielä puuttuu ja keitä ylipäätään oli matkaan lähdössä. Matkanjohtajakin löytyi lopulta lippuluukulta ja kohta tämän jälkeen saapuivat viimeiset lähtijät varmuuden vuoksi taksilla. Olisihan ollut sääli, jos matka olisi jäänyt väliin pelkästään siksi, että liian sinisilmäisesti olisi luottanut Turun liikennelaitoksen palveluihin. No, kaikki siis ehtivät mukaan ja oikeaan matkatunnelmaankin päästiin heti laivan irtauduttua laiturista Siljan tunnusmusiikin tahdissa. ottaisin ginitonicin, ginitonicin, kelpaisi...Vaikka tämä rakas sitsilaulumme ei onneksi ollut villinnyt porukkaa aivan täysin, aamulla laivasta raahusti melko väsyneen tuntuista porukkaa (ties missä luuhanneet yöllä) pitkin loppumattomalta tuntuvaa käytävää kohti bussia, joka veisi meidät Kapellskäristä Upsalaan. Parin tunnin matka taittuikin suurimmalta osalta sikeästi nukkuen. Itse taisin olla hereillä ja ihmettelin, kun kukaan ei pahemmin kuorsannut.

Itse asiassa emme aluksi menneet suoraan Upsalan keskustaan, vaan bussi vei meidät noin seitsemän kilometrin päähän kaupungista sijainneelle Ruotsin maatalousyliopiston alueelle Ultunaan, josta löytyi lehmiä ynnä muuta kuvaan sopivaa. Meidät välisijoitettiin johonkin lähinnä työmaaparakkia muistuttavaan rakennukseen, jonka huoneet peittyivät pian iloiseen rinkka- ja laukkumereen, johon sinne tänne sijattiin makuupaikkoja levähtämistä varten. Aamupäivä kului eväitä ja laivalta ostettua karkkia syöden. Kävimme myös paikallisen soutuseuran UARS: n (Uppsala Akademiska Roddarsällskap)  venevajassa tutustumassa veneisiin, joilla voisimme päivän mittaan hieman treenata. Oppaana oli eräs Upsalassa opiskeleva soutaja, joka muuten suomalaisen äitinsä ansiosta puhui melko hyvää suomea. Puolen päivän maissa saapui myös autolastillinen eli peräti
neljä kappaletta soutajia, joiden tarkoituksena oli tuoda Turkuun Turun soutajien Milanosta ostama ja Upsalaan kulkeutunut vene. Kuljetus ei kyllä tainnut täyttää kaikkia tieliikennemääräyksiä, muuta onneksi kovin montaa poliisia ei tainnut matkalle sattua, vaikka itse autokin jo silmiinpistävine suomalaisine rekisterikilpineen herätti varmasti melkoista hilpeyttä naapurimaamme teillä.

RUOTSALAISIA ERIKOISUUKSIA
Huolimatta melko iäkkäistä veneistä (osa taisi tosiaankin olla peräisin 50- ja 60- lukujen vaihteesta ) harjoittelu sujui hyvin kapeassa joessa. Allekirjoittanutkin kokeili ensi kertaa perämiehellistä neljän hengen venettä, joilla itse kisakin lauantaina soudettiin. Täytyy sanoa, että tykästyin venetyyppiin, ainakin jos sitä verrataan vastaavaan perämiehettömään veneeseen (ja varsinkin siihen, jos joutuu olemaan tällaisen veneen keulassa). Käytössämme oli kaksi venettä, ja pienten organisointi- ja kokoonpano-ongelmien jälkeen jokainen pääsi pari kertaa vesille mukavassa syksyisessä auringonpaisteessa. Suihkussa käytyämme (laskua ei muuten ole kuulunut, vaikka parakin lattia lainehti ruotsalaisiin suihkuihin tottumattomien suomalaisten käsittelyn jälkeen) kiirehdimme syömään oppilaitoksen ruokalaan. Tavaroiden kasaamisen jälkeen marssimme epämääräisessä muodostelmassa odottelemaan kaupunkiliikenteen bussia. Kuljettaja saattoi kyllä mielessään miettiä, mistä syystä ja miksi juuri kyseiseen bussiin tunkee hirmuinen määrä suomalaisia valtavien rinkkojen ja kassien kanssa. Kiltisti hän kuitenkin peri 20 kruunun maksun (niin, ruotsalaisethan ovat tunnetusti itsepäisiä/ omanarvontuntoisia, mistä osoituksena on eurojärjestelmän hylkääminen ja kruunussa pitäytyminen), vaikka melkoinen osa ryhmästämme maksoi sen 500 kruunun setelillä. Tästä päättelimme, että  ruotsalaisissa busseissa täytyy olla suuret vaihtokassat.

Majoituspaikkana oli kilpailumatkoille perinteisesti sopiva
liikuntasali, jonne sijoitettiin myös muut majapaikkaa
tarvinneet soutajat. Paikka muuten osoittautui myöhemmin
palomiesten liikunta- tms. tilaksi, minkä jälkeen ei ehkä niin hirveästi ihmetellyt peseytymistilojen pienoisia puutteita. Yksi vessa lähes 60 henkilöä kohti aiheutti välillä hienoisia jonoja ja suihkujakaan ei ollut kuin kolme. Pojat (aivan!) olisivat myös kaivanneet peilejä, joita koko laitoksessa ei ollut yhtäkään. Ihmetystä ja erityisesti yöaikaan ärtymystä tuotti otaksuttavasti ruotsalaisen turvallisuusjärjestelmän helmi eli erään oven lukitusjärjestelmä, joka huusi kuin palosireeni (mikäs sen osuvampaa) kun ovi oli yhtä mittaa pidemmän aikaa auki. Mutta jos ajatellaan positiivisesti, niin eihän sitä kai nyt nukkumaan oltu tultukaan, kun kerran ulkomaille oli päästy! Iltasella saimme ruoaksi jännittävää munakoisojauhelihapataa /laatikkoa /muhennosta ja pääsimme ihastelemaan osakuntien upeita tiloja, joita kukaan ei toki verrannut vaikkapa S-Osikseen, eihän?

NORDISK STUDENTKAPPRODD
Kilpailupäivä eli lauantai oli aurinkoinen, vaikkakin viileähkö.
"Jumppapukuja" sovittaessamme huomasimme, että puvut ehkä istuvat miehille, mutta naisille eivät niinkään. Tai no, sanotaanko vaikkapa näin, että harva on niissä edukseen. Karmiva kokemus siis, mutta urheasti vain puvut päälle ja kilpailemaan. Kilpailumatka oli vain 500 metriä ja kisa käytiin Upsalan keskustan läpi virtaavassa kapeassa Fyrisån-joessa, jossa ei pidempää matkaa olisi tosin voitu kisatakaan, sillä toisessa päässä olisi päädytty koskeen ja toiseenkaan päähän ei oikein voinut jatkaa. Sen rinnalla Aurajokea voisi sanoa melkeinpä leveäksi ja suoraksi joeksi. Heti ensimmäisessä lähdössä toinen veneistä ajoi parikymmentä metriä edettyään pusikkoon. No, mitäs pienistä, koksikin oli kuulemma ensimmäistä kertaa elämässään veneessä! Meinasivat tosin meiltäkin hymyt hyytyä kisan puolimaissa, kun eräs vene salaperäisesti kärsi pienen vahingon ja kisajärjestäjät ehdottivat veneen riggaamista italialaistyyppiseksi. Onneksi kisan johto saatiin vakuutettua tämän vaihtoehdon huonoudesta; venehän olisi voinut katketa keskeltä, kun turkulaisten herrojen kakkosvene olisi järjestäytynyt uudelleen!

Turun Akateemiset Soutajat olivat joukkueena suurin: kaksi
naisten venettä (joista toisessa kaksi helsinkiläistä) ja kolme miesten veneellistä, ja arkenlaisilta oli vielä yksi miesten vene. Osallistujia oli tosin saapunut vain Suomesta ja Ruotsista, joten kyseessä taisi olla Suomi-Ruotsi -maaottelun eräs osio. Tuloslistaankin saattoi olla ihan tyytyväinen (tai en kyllä muista, mitä mieltä valmentaja oli), sillä naisten veneet sijoittuivat toiseksi ja neljänneksi ilmeisesti viiden joukkueen kilpailuissa ja miehet valloittivat keskinäisen kamppailun jälkeen sijat 3 (vene 2) ja 4 (vene 1) ja sijan 6 (vene 3). Arkenlaiset taisivat olla viidensiä. Suurin osa pääsi siis soutamaan täydet kolme erää. Minullekin kisat olivat elämäni toiset soutukilpailut, joten siihen nähden olin oikein tyytyväinen, kun sentään joka kerta maaliin päästiin pienistä (no joo, ehkä ei nyt ihan pienistäkään...) kommelluksista huolimatta. Yleisöä olisi tosin voinut olla enemmän seuraamassa hurjaa menoamme, mutta ehkäpä aikaisemmin viikolla kansankotia kuohuttanut ulkoministerin murha piti upsalalaisetkin tiukasti kotona.

SAUNAN JÄLKEEN JUHLIMAAN
Oli todella hyvä keksintö maksaa hieman ekstraa ja käydä kisojen jälkeen suihkussa ja saunassa kuntosalilla sen sijaan, että koko porukka olisi tunkenut niihin kolmeen ei niin puhtoiseen ja vettä pihtaavaan paloaseman suihkuun. Ja pukuhuoneissa oli myös peilejä, joista erityisesti pojat kovin iloitsivat! Juhlava sitsityyppinen illanvietto oli pohjolan vanhimman tuomiokirkon vieressä sijainneessa Värmlandin osakunnan rakennuksessa. Mikäs siinä oli juhliessa, kun oli mahtavat puitteet, hyvää seuraa ja ruokakin oli keskivertositsiruokaa monin verroin parempaa. Tosin jotkut meistä (naispuolisista) soutajista saivat ihmetteleviä katseita, kun nostimme lautasillemme enemmän kuin kolme perunalohkoa. No, eipä ollut meidän murheemme eikä ruokahalu moisesta kärsinyt. Puheiden, sitsaamisen, musiikkiesitysten ja palkintojen jakamisen jälkeen oli vuorossa vapaamuotoisempaa menoa yläkerrassa. Pojat ainakin löysivät suosikkisoutajansa eli Stockholm's Idrottshögskolanin poikien joukkueessa soutaneen Gunillan, joka oli melkoinen voimanpesä sekä kokonsa että voimiensa suhteen. Tai olikohan se toisin päin, kyseinen amatsooni taisikin olla kiinnostunut jostakin suomalaisesta soutajasta (harmi, kun en muista kyseessä ollutta; paljastaisin kyllä!), mutta taisi jäädä ilman vastakaikua. Reilusti puolen yön jälkeen valuimme lähemmäs keskustaa ja siellä ainakin suurin osa porukasta yritti ahtautua erääseen löytämäämme (ja ilmeisesti ainoaan auki olevaan) baariin. Paikka oli niin täynnä, että heikkohermoisempaa rupesi jo ahdistamaan ja aika nopeasti peräännyimme samaa reittiä kuin minkä vartti sitten olimme vaivalla raivanneet. Kukin taisi loppujen lopuksi jossain vaiheessa aamuyötä päätyä tukikohtaamme oman makuupussinsa väliin. Heräileminen otti kyllä hieman voimille, mutta suurin osa jaksoi kuitenkin vääntäytyä aamupalalle. Pakkaus, tavaroiden varastointi liikuntasalin katsomoon ja sitten kiertelemään varsinaisesti ensimmäistä kertaa kaupunkia. Kotia kohden liikuimme jalan, bussilla, metrolla ja viimein laivalla. Väsymyksestä huolimatta laivassakin jaksettiin puuhailla vaikka mitä; tosin ihan yökyöpeliksi ei kovin moni uskaltanut heittäytyä, sillä maanantaina suurimmalla osalla oli edessä opiskelu- tai työpäivä.

Kokonaisuudessaan matka oli erittäin hauska, ja suomalaisten innokas ryhmä pantiin merkille jopa siinä määrin, että seuraavat kisat kaupattiin meidän järjestettäviksemme. Joten seuraavan kerran soudun pohjoismaisista opiskelijamestaruuksista kilpaillaan Turussa syyskuussa 2004!

P.S. Kuka on rehtori?!

Aino J.

(toim. huom: jos vielä mietitte, ketä Gunilla oli apres-avironissa viemässä omakseen, niin sehän oli Arkenin kaurajätti Aleksi...)

Till början

Milano vår 2003:
Il canottaggio en Milano 5 – 14.4 2003
Åbo Akademiska roddare skriver sitt namn i Idroscalos mörka vatten.

Min väckarklocka ringer hårt och ihärdigt och jag kan på inga vis förstå att det redan nu är dags att stiga upp. Klockan är bara fem på lördag morgon den 5.4 och med gemensamma krafter (min kropp och hjärna samarbetar) stiger jag upp och släpar mig iväg. Det ända som på något tänkbart sätt får mig att faktiskt åstadkomma en rörelse (både hjärna och kropp) är för att jag vet att 13 andra likasinnade personer också har tvingats genomgå samma tidiga väckning för samma ändamål.

Nästa steg gäller då att ta sig till Tammerfors, även här är det fråga om gemensamma krafter; Fredi, Jani och Jocke har pliktskyldigt lovat att med sina bilar skjutsa oss genom en ofantlig snöstorm och på superhala vägar ända fram till flygfältet. På väg ut genom stan ser jag en massa festglada fredagkvällsfirare som raglande är på väg hem genom stan. Kebabställena har till och med öppet ännu. Jag känner på mig att någonting är fel, den här tiden bör man alltså inte stiga upp…

Till Tammerfors flygfält kommer alla bilar fram utan att större missöden sker, en liten parentes då att ena dörren i Fredis bil inte gick att stänga ordentligt så Maja nästan frös ihjäl under vägen.

Ryanair rules
Alla vet ju att Ryanair är ett superbilligt och förmånligt flygbolag och med Ryanair flyger man faktiskt lika säkert och lika långt som med vilket SAS eller Finnair plan som helst. Vad det också innebär att flyga Ryanair är förstås det att man mellanlandar många gånger och man väntar många och långa timmar på diverse flygfält Europa över. Vi mellanlandade på det exotiska Skavsta flygfält (märk min ironi) en bit utanför Stockholm och sedan bar det av till Frankrike var vi väntade åtta futtiga timmar på Beauvois flygfält. Vissa utforskade Beauvois, vissa var djärva nog att ta sig in till Paris, medan vissa (en) valde att stanna safe&home på flygfältet. Sent, sent kom vi då äntligen fram till Milano. En glad Antonio mötte oss på flygfältet och tog oss med till Centro Universitario Sportivo, alltså Milano Universitets sportcentrum som är belägen bredvid en artificiell sjö, Idroscalo.

Träna, träna morgon-middag-kväll
Söndag var allmän vilodag då vi fick veta vilka båtar vi skulle få använda. Pojkarna visste inte på vilket sätt de skulle kunna visa tillräckligt mycket hur stolta de var över den svarta åtta de fick ta i bruk. Black devil liksom. Flickorna fick sina fyra och var nöjda, Marjaana var också nöjd efter att hon prövat ett par singlar och funnit en som hon diggade stort. Efter att båtarna lagats i skick och alla var nöjda och glada fick vi även pröva ro lite grann. Det kändes lite ovant i början med tanke på att det är lite knepigt att ro i Finland under större delen av vintern.

Så i och med måndag började det egentliga träningsprogrammet. Tre gånger träningar per dag med första passet tidigt på morgonen. Vädrets makter hade vi också på vår sida, solen sken och fåglarna kvittra över alla surmulna finnar, ovana med sol och värme, som ihärdigt rodde runt på sjön. Mot slutet av veckan ändrade dock både träningsprogrammet och vädret. En dag snöade det till och med. Vi rev oss febrilt i håret stirrade upp mot himlen och frågade varför snön måste följa efter oss till la bella Italia. Eftersom regnet stod som spö i backen på torsdag skonade Mike oss från vidare träning efter att vi dyblöta och iskalla kom in efter morgonpasset. Istället drog Marjaana en verkligt angenäm homeexercise timme för oss. "High knees" skrek Mike medan Kaj sprang runt och fotograferade oss stackare som gjorde allt från helvetiska knähopp och armhävningar till magmuskelövningar.

Samma eftermiddagen fick vi åka på sightseeing in till centrum av Milano. Världens mode-mekka skulle jag säga. Allt var väldigt dyrt och posh och chic men nog så vackert, om man ser ut som en fotomodell vill säga. Jepp jepp men så har man fått vara med om det. Den vackra katedralen hann jag ta del av.

"It is an earthquake!!"
Fredagen började bättre med finare väder och torrare kläder. Men för att nu naturens makter skulle göra sig påmind passade en mindre jordbävning på att skaka loss under förmiddagen. 4,5 på richterskalan påstods det. Följande dag kunde man läsa i tidningarna att jordbävningen var alldeles förfärlig och att man kunde känna skakningar i marken flera kilometer utanför centrum av Milano. Jag tror bestämt att alla trygga och starka finnar just då befann sig på vattnet, safe&home i någon båt. Och vi märkte nog ingenting! Inte ens en liten darrning.

8th International University Regatta
Under fredagen hade det börja samlas roddare från all over the world. På veckoslutet var det nämligen dags för den 8th International University Regatta. Det fanns lag med från bl.a. Toronto, Cambridge, Oxford, Paris, Zagreb, Zürich och Klagenfurt. På lördagen roddes alla heatena och på söndagen roddes finalerna.

Italienarna lyckades igen förstärka sitt rykte om att vara fruktansvärt distreé och oorganiserade. Det var svårt att veta när, var och hur man skulle ro. Var startlinjen egentligen gick och när man var i mål. Vem som fick komma vidare till diverse finaler och vem som blev utanför. Toronto-åttan som hade flugit den futtiga resan från Canada till Italien för att delta i regattan glömdes helt bort i sitt heat. De kom lite senare till startlinjen eftersom de hade lånat sin båt till Paris-laget. Detta bidrog till att man inte alls ides vänta på att de hann fram utan man startade heatet ändå utan de förargade kanadensarna. De lyckades övertala tävlingsarrangörerna om att få ro till sist ensamma efter att flickorna rott sina heat. De fick de, och kammade hem en plats i A-finalen. Allting slutade alltså molto benne.

På söndagen roddes förutom då universitets regattans finaler även en nationell regatta för juniorer. Och barnen kryllade inte bara på stranden utan även på sjön. Pojkarna hade lyckats ro sig till A-finalen på 2000meter och B-finalen på 500meter. Både tävlingarna gick smärtfritt, dock utan finare placeringar men med goda tider. Tutti benne. Flickorna kvalificerade tyvärr inte för en A-finalplats.

Hem, kära hem
Söndagskväll firade vi med de trötta, men mycket nöjda arrangörerna. De bjöd oss på grillpartaj och alla var glada och nöjda. Fem följande morgonen tog vi adjö av Idroscalo och började vår dryga resa hemåt. Den tog allt som allt 22 timmar med stop på diverse flygfält och till trots att vi nästan höll på att missa första avgången p.g.a. att vi anlände snäppet för sent till flygfältet, var i fel terminal, inte hittade rätt check-in och en del lyckades få tullmännen att intressera sig storligen för innehållet i deras handbagage. Men iväg kom vi och hem till de tusen sjöarnas land anlände vi runt midnatt på måndagen. Molto benne y tutti benne.

Kia Svaetichin

P.S Vad är det för skillnad på en mygga och en blondin?
- Myggan slutar suga när man slår den...

Till början